Taideosallisuus

Taide ja kulttuuri ovat avainasemassa luomassa, tuottamassa ja ohjaamassa osallisuuteen, jota tarvitaan elämän hallinnassa ja toivon synnyttämisessä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan on vahvaa näyttöä taiteen ja taiteellisen toiminnan merkityksestä ihmisen sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä.

Taide- ja kulttuuriosallisuus on tutkimuksissa liitetty lukuisiin positiivisiin sosiaalisiin vaikutuksiin, kuten esimerkiksi syrjäytymisen vähentämiseen. Yhteisöllisen taiteellisen toiminnan myötä on mahdollista kehittää sosiaalisia taitoja, saada tukea ja rakentaa sosiaalisia verkostoja.

”Taide kuuluu kaikille” on itsestäänselvyys, mutta tällä tärkeällä työsaralla tarvitaan paikallisia toteuttajia. Totutun kulttuurin tuottamisen jatkumo on aina tärkeää ja positiivista, mutta se ei takaa ”hiljaisempien ja ei-aktiivisesti osallistuvien” mahdollisuutta päästä tuotannoista osalliseksi.

Kulttuurin ja taiteen piiristä jäävät usein sivuun he, jotka eivät ole jo ennestään harrastajia tai joilla on jokin rajoite suhteessa toimintaan. Merkittävä ryhmä ovat myös he, joille osallisuuden kokemuksen syntymiseen saattaa sopia yksin tai vähin sosiaalisin kontaktein osallistuminen yhteisölliseen tapahtumaan tai projektiin.

Elämme monitahoisten maailman myllerrysten aikaa. Tulevaisuuden hyvinvointia on tärkeää rakentaa nyt. Tarvitaan arkisia hyvää mieltä tuottavia tekemisiä elämän hallinnan ylläpitämiseen ja tulevaisuuden toivon synnyttämiseen.

Taide- tai kulttuuriosallisuus on kuin arkijuuristo ennalta ehkäisevässä mielenterveystyössä ja jokaisen ihmisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja lisäämisessä. Alle kouluikäisten ja alakoululaisten kohdalla taideosallisuuden rakentuminen on erityisen tärkeää, he ikään kuin kasvavat hyötymään siitä. Eri kokoisten kohderyhmien taideosallisuutta >>

Yhteisöllinen taideosallisuus ympäri Suomen

Suomen Käsityön Ystävien yhteisöllisen #ryijyfiilis oli kotoisa lapsia ja nuoria osallistava käsityötaiteen hanke, josta yhteisöllisen tekemisen lisäksi syntyi valmis ryijy. Hankkeen ideoijana myös koordinoin käytännön toteutuksen eri puolilla Suomea sijaitsevien taiteen perusopetusta tarjoavien käsityökoulujen kanssa yhteistyössä.

Hankkeessa lähes 300 käsityökoulujen lasta ja nuorta osallistui aineettoman kulttuuriperinnön edistämiseen, ja samalla sai korona-aikana tuntea kuuluvansa yhteisöteoksen valmistajiin. Osallistujia oli kaikista Suomen maakunnista.

#ryijyfiilis-laatikko postitettiin aina edelliseltä ryijyn jatkajalta seuraavalle. Matkan varrella iloinen ryijy kasvoi ja ryijyn tekijöiden signeerauksen idea-arkilla lisääntyivät.

Vuoden päätteeksi valmistuneen ryijyn ”uuden kodin” päätti silloisen presidentin puoliso, nykyisin tohtori Jenni Haukio. Ryijy lahjoitettiin Helsingin Annantalolle.

Matalan kynnyksen valotaidetapahtumat mittakaavana kaupunginosa tai pieni kaupunki

Aluksi oli haave siitä, että paikkakunnalla erilaiset viiteryhmät, kolmannen sektorin toimijat ja vaikkapa asuinalueet loisivat yhdessä valotaidetapahtuman, johon loput eri puolilla kaupunkia asuvat osallistuisivat valoelämysten äärelle. Kuinka onnellista, että tapahtumakonsepti tapahtumapaikan koon mukaan eläen on toteutunut koordinoimanani viidessä kohteessa 2018 (Toijala), 2019 ( Viiala), 2019 (Urjala), 2021 (Kylmäkoski), 2023 (Ähtäri) ja tulossa kuudentena vuonna 2024 taideosallisuushankkeessa Etelä-Pohjanmaalla.

Tavoitteena ei ole tehdä spektaakkelia vaan tärkeintä on mahdollisimman monien eri ikäisten ihmisten osallistuminen tuottamiseen oman harrastuksensa tai vapaan innostuksensa mukaan. Huiminta oli liitoskaupungissa, jossa kolmen kuntaosan ”raja-aidat kaatuivat”. Ihmiset, jotka eivät muutoin halunneet kannattaa eri kuntaosan tapahtumia osallistuivat tuottajina, ja tapahtumailtoina liikenne lähes tukkeutui, kun teosvalojen sammuttua väki ajoi autoletkassa omiin kaupunginosiinsa.

Valotaidetapahtuma oli jossakin yhden illan massatilaisuuspuisto, toisessa paikassa viikonloppuiltojen monien kohteiden iltakävelyreitistö ja kolmannessa 10 vuorokauden tapahtuma, jossa kaupunginosa vilkastui viikon ajaksi ”matkailu”kohteeksi. Kävijöitä tuli omien kuntien lisäksi lähitienoilta ja myös paikkakuntalaisten kyläilyvieraina eri puolilta Suomea.

Hykerryttävää oli into, jota valotaidekohteiden tuottajat puhkuivat sekä tekemisprosessin aikana että jälkeenpäin kokiessaan olleensa kulttuuriympäristönsä luovia ja aktiivisia vaikuttajia ja saaneensa omilla kädentaidoillaan ihmisiä sankoin joukoin liikkeelle. Hyvää mieltä tuli itse teoksista. Ei tarvinnutkaan olla ammattilainen, ei edes harrastaja, hyvä idea riitti, ja siitä syntyi ihastuttava vierailukohde.

Upeaa oli myös erilaiset pienten yhteisöjen toinen toisensa innostaminen, kuten yhden kadun asukkaat, kurssiryhmä, asuinalueen yhteisö tai eräs koulu, joka tuotti valoteoksia kaikkien luokkiensa ikkunat täyteen. Näiden tapahtumien somemarkkinoinnissa säilyi sataprosenttinen positiivisuus. Pienillä paikkakunnilla jokainen tunsi jonkun tutun tehneen jotakin valokohdetta. Useilla paikkakunnilla tapahtumaan osallistui tuottamalla tai mukaan tulemalla yli 10 % kunnan asukkaista.

Kaiken kaikkiaan viidessä ensimmäisessä tapahtumassa oli kävijöinä liki 11 000 ihmistä ja 900 rekrytoitua vapaaehtoistekijää. Kaikkien tapahtumien tuottamiseen osallistetut olivat vapaaehtoisia, ja kaikissa tapahtumissa samat vapaaehtoiset halusivat osallistua tuottajina seuraavanakin vuonna naapurikaupunginosan tapahtumaan tai harmittelivat, mikäli seuraavana vuonna tapahtumaa ei enää koordinoitu paikkakunnalla.

Palaute oli huimaa, ja se kertoo ihmisten tarpeesta saada osallistua omalla osaamistasolla ilman kriteerirajoja tai kilpailua. Se kertoo myös siitä, että sekä tapahtuman tuottamiseen osallistuminen, sen prosessin seuraaminen mediassa ja sosiaalisessa mediassa sekä matalan kynnyksen elämysten kokoeminen paikan päällä tuottivat merkittävästi hyvinvointia kaikille osapuolille.

Taideosallisuus pienemmissä 40–100 jäsenen kohteessa

Lasilaakson seikkailuvuosi oli yhteisöllinen taideprojekti Iittalan päiväkodissa. Päiväkodin osastojen yhteiseen “Hytti”-tilaan luotiin teos, jonka tekemiseen osallistuvat kaikki päiväkodin lapset omalta osaltaan. Aihe oli saanut inspiraationsa päiväkodin lasi(design) -teemasta, jota käsiteltiin toiminnallisesti kullekin ikäryhmälle sopivan tarinan avulla.

Teos valmistettiin kankaalle painovärein sivellintekniikalla ja valmistuttuaan se sijoitettiin Hytin katon alapuolelle. Neliosaisesta, kaksipuolisesta teoksesta muodostuu kaksi lasten luomaa väritarinaa, jotka kankaiden alla liikuttaessa muuntuvat tilassa liikkumisen mukaan siten, että eri näkökulmista havaitsee erilaisia maalausmaisemia.

Koordinoin teoksen valmistusprosessin siten, että se valmistui askeleittain pieni lapsiryhmä kerrallaan. Pienimpien lasten ilmaisuhetkissä maalattiin vuodenaikoja lyhyemmän tarinan myötä – tavoitteena tutustuminen väriaineeseen, kangasmateriaaliin (maalauspohjana) ja värien ”taikomiseen” eli värisekoittamiseen.

Vanhempien lasten kohdalla teoksen visuaalisuutta ohjasi tarina, jossa Lasilaakson suojelijaketun pelastaminen tapahtui aarrelunnaiden myötä, ja jossa lunnaat oli liitetty maalaustehtäviin. Vanhemmat ikäryhmät paitsi ”taikoivat” haasteellisemmin värejä, niin harjoittivat väri- ja tunneilmaisua.

Lasten yhteisöllinen maalausprosessi oli organisoitu siten, että tavoitteena oli kaikua ehkäisevä taidetekstiiliteos, jonka toimintahetkissä tuki kunkin lapsen vapaata, persoonallista maalausilmaisua.